Kansakoulun vintiltä löytyneet kuvat, Lauri Isola kertoo:
Kaikki juontui tavalla tai toisella sattumasta. Santtu Juutikka oli, siis löytänyt lasinegatiivilaatikon talonsa, eli koulun ullakolta. Hän näytti minulle tuon laatikon ja aloin heti kiinnostua niistä. Levitimme lasinegatiivit juutikoiden keittiön pöydälle ja aloin heti järjestellä niitä jotenkin. Huomasimme osan lasinegatiiveista olevan kiinni toisissaan ja osan omissa pienissä papereista askarrelluissa kirjekuoren tapaisissa lokeroissa. Ihmettelimme siinä sitten kuvia Santun kanssa. Ajatuksia kuvien alkuperästä ja kaikesta kimpoili sinne tänne niitä lajiteltaessamme uusiin asetelmiin pöydälle. Minulle tuli ajatus kääntää negatiivit positiiveiksi ja katsoa tarkemmin mitä kuvat pitivät sisällään.
Olin ollut kiinnostunut koulussamme yhteisötaiteesta ja sen ulottuvuuksista jo jonkin aikaan Erkki Pirtolan ITE-taiteen ja Erkki Soinisen yhteisötaiteellisten projektien kautta. Minulle muodostui nopeasti mielikuva näiden lasinegatiivien näyttäminen niiden natiivissa ympäristössä, kun kävi selväksi, että kuvat esittivät Kurun kyläläisiä itseään.
Näistä lähtökohdista lähti käyntiin oma sarkani päämääränä esittää kuvat valokuvanäyttelyssä Kurun nuorisoseurantalossa maaliskuun lopulla 2008. Kytkin samalla työni omaan opiskeluuni tähtäimessä kuvataiteen kandidaatin lopputyö ja sain tällä tavalla työskentelyrauhan ja koulun tuen taustalle.
Kuinka lasilevyistä tuli digitaalisia kuvia:
Lasinegatiivien saattamisessa valmiiksi printeiksi oli vaativaa työtä siitä syystä, että ne olivat tarrautuneet osittain toisiinsa kiinni, siis lasi lasia vasten. Toisaalta negatiivien kuntoon vaikutti myös niiden monien kymmenien vuosien altistuminen erilaisiin ilmasto-olosuhteisiin; kuuma, kylmä ja erilaiset kosteuserot olivat jättäneet niihin lähtemättömät jälkensä. Kuitenkin puhdistamalla negatiivit lievällä Fairyvedellä, joka poistaa vedestä pintajännitystä tehden veden pehmeämmäksi ,sain poistettua negatiivien pinnalta enimmät rasvat ja liat.
Seuraava vaihe oli kuvien skannaaminen, jossa käytin Epson-merkkistä skanneria. Tämä vaihe oli myös tarkka ja haastava, koska oli löydettävä oikeat asetukset. Muutoinkin noin 70 negatiivin skannaaminen isoina tiedostoina vei aikaa. Mutta sain kuitenkin tämän tärkeän toimenpiteen tehtyä hyvin ja pystyin siirtämään vanhat negatiivit digitaaliseen muotoon. Digitaalisuus on erittäin hyvä juttu tällaisissa asioissa ja mahdollistaa tietenkin jatkokäsittelyn tietokoneella.
Kolmas vaihe oli PhotoShop ohjelman avaaminen ja tiedostojen, eli negatiivien siirtäminen sinne ja kääntäminen positiiveiksi, eli ”eläviksi kuviksi” jälleen. Tein PhotoShopilla joukon muitakin toimenpiteitä, mutta sykähdyttävintä tässä negatiivien kääntämisessä positiiveiksi oli juuri tuon monikymmen- vuotisen historian ilmaantuminen ruudulle kuin taikaiskusta.
Neljäs vaihe piti sisällään printtausvaiheen. Kovalevy ”pullollaan” tietoa menin toiselle tietokoneelle, joka sijaitsi koulumme printtaustilassa ja kytkin kovalevyn tietokoneeseen, joka oli taasen kytköksissä printteriin. Tein vielä muutamia pieniä korjauksia tällä koneella ja annoin printterin hoitaa loput, eli luoda kuva satiinipaperille, jonka olin katsonut parhaimmaksi printtausmateriaaliksi.
No, niin. Tässä oli sitten tekninen puoli tarinaa. Toivottavasti tämä
avasi näkökulmia lasinegatiivien uudesta historiasta.