Historiaa
Hausjärven Kurun Nuorisoseuran vaiheista
Otteita 60-vuotishistoriikista, jonka Esko Holmila kirjoitti v.1968
Se tausta, mitä vastaan nuorisoseuraliikettä on katsottava, on se valtava kansallinen herääminen ja kehittyminen, joka tapahtui Suomessa alkaen jo 1800-luvun puolivälissä. Aluksi siitä oli merkkejä vain verraten suppeissa piireissä, siihen aikaan vain todella vähälukuisen sivistyneistön keskuudessa. Vähitellen herääminen levisi yhä laajemmalle varsinaisen kansankin keskuuteen. Kansakouluja perustettiin, lukutaito levisi, perustettiin erilaisia seuroja ja yhdistyksiä. Melkein kaikki nykyiset suuremmat yhdistykset ja kansanliikkeet juontavat alkunsa tältä ajalta. …
Millainen oli sitten tilanne nuorison keskuudessa tuohon aikaan? Tämä suppea historiikki ei anna mahdollisuutta mihinkään laajempaan selvitykseen. Varmaa kai kuitenkin on, että tavat olivat melko lailla erilaiset kuin nykyään. Suurin osa väestöstä eli maaseudulla ja maatalous oli lähes ainoa elinkeino. Elämä oli kaikin puolin karua ja yksitoikkoista. Raskas ruumiillinen työ jatkui aamuvarhaisesta iltamyöhään. Perheet olivat suuria ja niiden kokoa lisäsi vielä palkolliset. Lapset asuivat yleensä oman perheen perustamiseen saakka ja usein vielä sen jälkeenkin vanhempiensa kotona. Tiukka perhe- ja yhteiskuntakuri sääteli myös nuorison käyttäytymistä.
Siitä huolimatta nuoriso etsi omat huvituksensa ja kokoontumispaikkansa, jotka useinkaan eivät olleet vanhemman väen mieleen. Luku- ja kirjoitustaito olivat harvinaisia, näillä seuduin ei ehkä niin harvinaisia kuin jossain muualla. Maamme ensimmäinen kansakoulu oli perustettu Erkylän Eskoon jo v.1857 ja myös kirkonkylän koulu vuodelta 1867 on maamme vanhimpia. Oman koulun saaminen Kurun kylään v. 1902 oli monella tapaa hyvin merkityksellinen asia. olihan siitä seurauksena paitsi koulutalon valmistuminen 1904, myös nuoren ja tarmokkaan opettajan Jalmari Kuusniemen saapuminen kylään.
Kun vielä mainitaan, että Erkylässä oli jo jonkin aikaa toiminut nuorisoseura, hiukan erikoisen, mutta kansan parasta harrastavan paroni Munckin aloitteesta ja että kirkonkylän koululla oli opettajana erinomaisen tarmokas ja ihanteellinen nuorisoseuramies Otto Lahti, niin oli aivan luonnollista, että nuorisoseura myös meidän kyläämme perustettiin.
Sitä edelsi kuitenkin parin vuoden ajan raittiusseura, joka toimi ”Kipinä” nimisenä raittiusseura ”Aamutähden” alaosastona. Tämä kokoontui kansakoululla ja oli siellä kävijöitä paljon ja melko kaukaakin kuten Hikiästä ja Kekomäestä. Katsottiin kuitenkin, että nuorisoseuralla olisi laajemmat ja vapaammat toimintamuodot ja niin raittiusseuran kokouksessa päätettiin perustaa nuorisoseura. Tämä tapahtui 21 pv marraskuuta 1908 opettaja Lahden alustuksen pohjalta virinneen keskustelun jälkeen. Seuran nimeksi tuli Kurunkylän Nuorisoseura ja se liittyi alaosastona Lahden seudun Nuorisoseurojen Liittoon.
Uuden seuran ensimmäinen vuosikokous pidettiin kansakoululla 17 pv tammikuuta 1909. Sinne oli saapunut puhujaksi johtaja Kojonen Lahdesta. Hän oli sikäläisen kansanopiston johtaja ja innokas nuorisoseuramies. Kuinka paljon tässä kokouksessa oli osanottajia, ei ole tiedossa. Raittiusseurassa oli edellisenä vuonna jäsenmaksunsa maksaneita 31 ja uudessa seurassa vuosikertomuksen mukaan vuoden lopulla 46 jäsentä.
Ensimmäiseen johtokuntaan valittiin Jalmari Kuusniemi esimieheksi, varaesimieheksi Kalle Pietilä, kirjuriksi Hilma Mattila, talouden hoitajaksi Alma Inberg ja muiksi jäseniksi Bertha Pasanen, Lyyli Ojala, Elin Simola ja Oiva Salmén. Toiminta virisi heti vilkkaana. Vuosikertomuksesta käy ilmi, että seuralla oli ollut kuukausikokouksia 7, yleisiä iltamia 3, perheiltamia 2 ja johtokunnan kokouksia 5.
Nuorisoseuran toimintamuodot ovat alusta alkaen olleet suurin piirtein samoja.
Oli seurankeskeisiä kuukausikokouksia ja illanviettoja, josta eräästä vuodelta 1911 kerrotaan, että vieras sällijoukko tunkeutui sisään, ajoi yleisön ulos ja särki ikkunat. Oli oma seuralehti ”Kipinä”, joka ilmestyi säännöllisesti, oli laulukuoro, opintokerho, puhujakerho ja omin varoin pystytetty kirjasto. Kokouksissa keskusteltiin myös ahkeraan alustuksien pohjalta. Näiden alustusten aiheet kertovat päivänpolttavista kysymyksistä. Muutamia esimerkkejä: ”Hattuko vai huivi?”, ”Juoruavatko miehet enemmän vai naiset?”, ”Poikien elämä raitilla yöaikaan”, ”Häiden kuokkiminen”, ”Ovatko kilpailut urheilussa suositeltavia?”, ”Polkka vai pitkä tukka?”, ”Jatsarit vai kovavartiset saappaat?” j.n.e.
Muiden koulutusmahdollisuuksien lisääntymisestä huolimatta jatkuu opintotoiminta vielä nykyisinkin. Uutta virikettä on sille antanut näiden kerhojen tietokilpailut ja niissä seuran joukkueiden hyvä menestys. Tähän toimintaryhmään voidaan laskea myös kotiseutu- ja museotoiminta. Eräs seuran alkuajan puheenjohtajista, Oskari Lindroos, oli varsinkin näiden aatteiden innokas puolustaja. Mm. järjestettiin kerran iltamat, joiden pääsymaksuna oli jokin vanha esine. Seuralla on vielä nytkin arvokas museoesineiden kokoelma, joka vain valitettavasti on vailla vakinaista säilytyspaikkaa.
On selvää, että nuori mieli ei tyytynyt yksinomaan tällaisiin harrastuksiin. Eräässä vuoden 1916 kokousselostuksessa kerrotaan esimiehen pitäneen esitelmän Aleksis Kivestä. Tänä aikana yleisö oli rauhaton, toisia tuli, toisia meni ja usein paikallaan pysyviä veti enemmän joku salaperäinen rapina, jonka aiheuttaminen on luettava kirjurin viaksi ja vain harvat seurasivat esitelmää, joka oli kyllä seuraamisen arvoinen. Ohjelman jälkeen leikittiin vielä puolituntinen reippaasti, ehkä hieman vallattomastikin.
Laululeikit kuuluivatkin alusta alkaen seuran toimintaan, kansantanhuista tai kansallistanhuista mainitaan ainakin v.1915, erikoinen tanhukerho perustettiin v.1928. Tanhuharrastus on jatkunut vilkkaana edelleen. Edustusjoukkue on osallistunut erilaisiin kilpaluihin ja hankkinut seuralle palkintoja. Tuntuisi että se tällä hetkellä on suosituin toimintamuoto keräten jatkuvasti innokkaan harrastajajoukon.
Poikien urheiluharrastus on ehkä vanhempaakin, mutta varsinaisen kukoistusaikansa se eli vapaussodan kahden puolen. Seuran urheiluosasto oli useana vuonna pitäjän paras, voittaen mm. Parooni Munckin kiertopalkinnon omakseen. Samoin hiihtoharrastus seuraotteluineen ja haarikkahiihtoineen oli varsin laajaa ja varmasti myös vanhaa. Viimeisen sodan jälkeen kilpailtiin muutaman vuoden ajan Pentti Pihon lahjoittamasta kiertopalkinnosta. Vuoden 1915 pöytäkirjassa mainitaan tehdyn kysymyksen, eikö perustettaisi seuraan naisvoimisteluosasto. Kysymyksen johdosta kävi valtava humaus yli joukon ja kuului huutoja jopa nyt jotakin. Osasto kuitenkin perustettiin ja sen toimesta mm. suoritettiin runsaasti urheilumerkkejä.
Ulospäin suuntautuvalla toiminnalla tarkoittaisin iltama-, näytelmä- ja näihin liittyviä harrastuksia. Parhaina vuosina tämä olikin leimaa antavaa, ei yksin seuralle, vaan koko kylälle. Vuoden 1923 toimintakertomuksessa mainitaan, että ”toimintasuunnitelmaa oli hiukan ylitetty”. Oli järjestetty 20 000 arvan arpajaiset, kesäjuhlat, 7 iltamaa ja näyttelijät vierailuiltaman Vantaalle, oli 8 ohjelmallista kuukausikokousta, seuralehti Kipinä ilmestyi säännöllisesti vieläpä jokin juhlanumerokin. Näiden lisäksi oli vielä perheiltamia 4 nimittäin kuusijuhla, laskiainen, vappujuhla ja äitienpäivä. Julkisia tilaisuuksia siis kaikkiaan 22, näytelmiä 15.
Seuralla oli tällöin myös oma laulukuoro ja seurassa oli jäseniä k.o. vuonna 87. Siinä olisi tavoitetta nykyiselle nuorisoseurapolvellekin. Arpajaistoiminta, joka muodosti suuressa määrin taloudellisen perustan seuran toiminnassa, oli aika-ajoin vilkasta ja paljon puuhaa antavaa. Talvikauden valmistettiin ompeluilloissa voittoja, joita myös saatiin paljon lahjoituksina. 20 tai 10 tuhannen arvan myynti näin pieneen kylään ei myöskään ollut pikkujuttu. Jos sattui vielä niin kuin eräissä arpajaisissa, että kirjapainon tekemän virheen vuoksi voittoarvat oli helppo havaita, oli arpojen myynti vielä hankalampaa.
Maisalan rakentaminen
Oma lukunsa on varattava seurantalolle. Alkuaikoina luonnollisesti kokoonnuttiin Kurun ja Kallion kouluille ja myös taloissa, joihin tehtiin retkiä. Juhlapaikkoina olivat lisäksi Kanniston ja Temmolan pihat sekä ”Punanen lato”. Suuren tapauksen muodosti Perttulan vanahan rakennuksen osto seurantaloksi toukokuun 16 pv 1915 klo 22.15. Talon hinta oli 900 mk ja pääosa tuosta summasta saatiin kylän isäntien lahjoittamasta 500 mk:sta, joka oli kertynyt metsästysmaiden vuokrista.
Kauaa ei Perttula kuitenkaan tyydyttänyt seuran monipuolista tarvetta. Kylän myötämieliset isännät kutsuttiin kahville Perttulaan toukokuussa 1919 ja tällöin perustettiin ”Valistustalo Maisala Oy”. Osakepääoma oli 20 000 mk. Rakennusvaiheen innostusta ja uhrimieltä kuvaa Kalle Pietilä vihkiäisjuhlissa pitämässään historiikissa. Yhtään ei rakennukseen tarvinnut ostaa puutavaraa, tukkitalokita pidettiin useammat, isännät lahjoittivat vanhoja latoja ja hirsikasoja, talkooväkeä oli parhaina päivinä 50-60 henkeä ja hevosia yli 40. Jos joku muissa asioissa liikkui kylän raitilla, niin käsipuolesta hänet talutettiin talkoopuuhiin. Luonnollista on, että seuralaiset innokkaimpina näissä puuhissa ahersivat.
Kylän vanhemman väen tuki ei ole talomme myöhemmissäkään vaiheissa lakannut. Monesti, aivan viime vuosinakin on talkoita pidetty ja tukkeja kerätty. Kaikki kyläläiset muistavat viimeisen suuren korjauksen jolloin näyttämöosaa pidennettiin ja näyttämön alle rakennettiin sauna ja muita tiloja, lämmityslaitteet uusittiin koko talossa, saliin hankittiin uudet istuimet ja talo maalattiin päältä ja sisältä. Melko huomattavista kustannuksista huolimatta on velat jo pystytty maksamaan. Uhrimieli yhteistä valistustaloa kohtaan ei ole olosuhteiden muuttumisesta huolimatta hävinnyt.
Elokuun 13 pv 1922 oli uuden talon vihkiäiset. Niistä kertoo mainitun vuoden vuosikertomus seuraavasti: ”Mainittakoon tässä juhlan huippukohta, hetki jolloin tilavan näyttämön esirippu ensi kertaa avattiin ja nuorisoseuran sekakuoro, sekä Hausjärven soittokunnan yhteisesitykset ”Nouskaa aatteet” sekä ”Riemuisasti, juhlavasti” kaikuivat täydelle juhlahuoneelle. Sydämet lämpenivät ja monen silmään vierähti kyynel ja korkeimman luo kohosi kiitos sekä huokaus, että tämä nuorten koti säilyisi pyhättönä, oikeana valistuksen ahjona nykyiselle ja nousevalle nuorisolle.”
Juhlan muusta ohjelmasta mainittakoon johtaja Kallialan juhlapuhe ja Väinö Leppälän juhlaruno. Monta hyvääkin juhlaa ja arvokasta tilaisuutta on Maisalassa sen jälkeen pidetty, mutta tuskin toista avajaisjuhlan veroista. Tämä aika, vuodet jälkeen 1920, oli muutenkin seuran suurta aikaa, jonka merkitys kylämme elämässä on heijastunut aina nykypäiviin saakka.